Chihuahua ry

Chihuahuat

Tarkennusta erikoisnäyttelyiden punnitukseen

Tarkennusta hallituksen ilmoitukseen koskien punnitusta erikoisnäyttelyissä

Erikoisnäyttelyissä tullaan punnitsemaan kaikki osallistuvat koirat. Tätä tietoa käytetään ainoastaan yhdistyksen tilastointia varten. Painot tullaan merkitsemään muistiin luokittain, esim. nuorten luokan narttu 2,4 kg. Tilastoihin jää tieto ainoastaan kaikkien luokissa esitettyjen koirien painoista ilman mitään yksilöiviä tietoja.

Aiemmin hallitus ilmoitti myös koiran painon merkittävän numerolapun taakse, josta tuomari voi sen halutessaan tarkistaa. On käynyt ilmi, että tuomareiden tulee suorittaa mittaus tai punnitus itse arvostelun lomassa, jotta se voidaan ottaa huomioon arvostelussa. Tuomari suorittaa punnituksen/mittauksen halutessaan. Näin ollen ennen arvostelua suoritettu tilastointimittaus ei ole huomioonotettava seikka koiraa arvosteltaessa. Ennen arvostelua suoritettavia virallisia mittauksia suoritetaan ainoastaan roduissa, joissa on mahdollista siirtää koira kokomuunnoksesta toiseen mittatuloksen perusteella. Nämä mittatulokset merkitään myös arvostelukaavakkeisiin. Tämä ei siis koske rotujamme.

Haluamme toimia Suomen Kennelliiton ohjeiden mukaisesti ja siksi merkitsemme painon omistajan niin halutessa hänelle muistiin numerolapun taakse, mutta tuomari ei tätä tietoa tule käyttämään. Halutessaan tuomari voi pyytää kehäänsä vaa’an ja tarkistaa koiran painon. Miten tuomari tuota tietoa käyttää, on täysin hänen henkilökohtainen päätöksensä.

Roduissamme on tilastoitu jo vuosia jalostustarkastettujen koirien painot ja nyt aloittamamme erikoisnäyttelyiden painojen tilastointi auttaa työssämme rotujemme eteen. Chihuahuaharrastajien keskuudessa on kiinnitetty huomiota siihen, että rotujen keskimääräinen koko tuntuu kasvaneen ja osa näyttelyissä esiintyvistä koirista vaikuttaa ylittävän rotumääritelmässä määritellyn enimmäispainon. Tästä asiasta olemme hallituksessa huolissamme ja siksi haluamme saada faktaa painoista, jotta voimme ruveta tarvittaessa toimenpiteisiin.

Tänä vuonna punnitus järjestetään ensimmäistä kertaa ja varmaan siksikin aiheuttaa ihmetystä ja osin pelkoa. Punnituksesta on tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne, joka auttaa rotujemme painojen seurantaa.

Haluan pyytää kaikilta jäseniltämme anteeksi omasta ja hallituksen puolesta. Antamamme tiedote oli minulta heikosti laadittu ja sen asiasisältö on voinut antaa asiasta väärän kuvan. Toivottavasti tämä tarkentava tiedote saa ihmiset ymmärtämään paremmin hallituksen halun punnituksiin erikoisnäyttelyissä eikä estä näytteilleasettajia tulemasta koirineen paikalle.

Ystävällisin terveisin,

Hessu Perälä
Chihuahua ry:n puheenjohtaja

Ajankohtaista

  • 14.11.2023

    Ilmoittautuminen etäluennolle 20.11.2023

    Chihuahua ry esittää tallenteen Katriina Tiiran luennosta ”Koiran persoonallisuus ja käyttäytyminen” 20.11.2023 klo 18. Kesto …
    Lue lisää

  • 8.11.2023

    Etäluennon päivämäärän äänestys jäsenryhmässä

    Hei jäsen! Chihuahua ry:n jäsenryhmässä Facebookissa on käynnissä parin päivän ajan äänestys etäluennon päivämäärästä. Chihuahua …
    Lue lisää

  • 16.10.2023

    Chihuahua ry:n kiittää kaikkia erikoisnäyttelyyn osallistuneita

    Chihuahua ry:n kiittää kaikkia erikoisnäyttelyyn osallistuneita! Kiitos näytteilleasettajat, talkootyötä tehneet, sponsorit sekä tuomarimme Dorthe Lind-Rasmussen …
    Lue lisää

  • 14.10.2023

    Chihujen agilityn rotumestaruudet 2023 ratkotaan Vantaalla 18.-19.11.2023

    I-HAH:in kisoissa on tarjolla lauantaina 3 rataa 1-2 luokille ja sunnuntaina 3 rataa 3-luokille. Rotumestaruudet …
    Lue lisää